Ajankohtaista


Senioriräppi

Ansaitusti eläkkeellä saamme nyt olla,

pakollista tekemistä päivässä nolla.

Aamulla usein ajatellaan,

tehdäänkö jotain vai ollaanko vaan.

 

Vielä on voimia yhteen jos toiseen

Päätimme ryhtyä yhdistystoimeen.

Näin me tapaamme vanhoja tuttuja

Ja tietysti teemme uusia juttuja.

 

Olemmeko vanhuksia, senioreita,

iäkkäitä, kalkkiksia, fossiileita?

Kulujako kunnan budjetissa?

Me ekspertit aktiiviaikoinaan.

 

Aina ei nimet meillä muistu mieleen,

asioita silloin voi mennä pieleen,

kun ei tule mieleen, mitä piti tehdä.

Saattaa siinä väärään paikkaankin mennä.

 

Sotesta ei sitten paljonkaan tullut,

suunnitelmat kun oli melkein hullut.

Taitaapa mennä muutama vuosi,

ennen kuin palveluilla uusi on kuosi.

 

Hoitajamitoitusta hallitus noituu.

Näinköhän ongelma silläkään hoituu

Riittääkö desimaalit laisinkaan,

kun kokonaisia hoitajia tarvitaan?

 

Säästä ja kuluta, taloutta nosta

Et aja autolla, lentoja et osta.  

Saastuttaminen kun vähenee

Ilmastonmuutos näin estynee.

 

Jos satut syömään punaista lihaa,

silloin ilmasto sinua vihaa.

Hiilinieluksi metsää säästä

äläkä vain ilmaan saastetta päästä.

 

Ainesta meissä on kaikenmoiseen

aina kun päätämme ryhtyä toimeen.

Eläkäämme niin kuin viimeistä päivää

huomisesta meillä ei tiedon häivää!

 

 

 

PDF-tiedostoJäsenlehti a4.pdf (135 kB)
Jäsenlehti maaliskuu 2023
PDF-tiedostoJäsenkirje 1_23.pdf (145 kB)
Uudenmaan aluekerhon jäsenkirje 1_23
PDF-tiedostoJäsenkirje syksy-22 II (1).pdf (311 kB)
PDF-tiedostoJÄSENLEHTI 3.2019_A5x4.pdf (1.2 MB)
Jyty Senioreiden jäsenlehti 3.2019
PDF-tiedostoJÄSENLEHTI 2.2019_A5.pdf (3.2 MB)
Jäsenlehti 2.2019
PDF-tiedostoJÄSENLEHTI 1.2019_A5_netti.pdf (264 kB)
Jytysenioreiden jäsenlehti 1.2019
PDF-tiedostokatsaus 2019.pdf (298 kB)
Jytyseniorit - 20 v. katsaus_2019
PDF-tiedostoJÄSENLEHTI 2.2019_A5.pdf (3.2 MB)
<jäsenlehti 2.2019
PDF-tiedostoJäsenlehti 3.2020.pdf (311 kB)

Uutisia